Suomen Tyytyväisimmät yrittäjät -kisa starttaa taas!

Alkuperäinen uutinen Franchise News

Franchise News toteutti viime kesänä ensimmäistä kertaa Valtakunnallinen Yrittäjätyytyväisyystutkimus -hankkeen, jolla haettiin vertailukelpoista tietoa ketjujen yrittäjätyytyväisyystasosta. Tulosten perusteella valittiin myös voittaja ”Suomen Tyytyväisimmät Yrittäjät”-kisassa, jonka tulokset julkistettiin Franchise News Dayssa. Hankkeeseen ja kisaan osallistui 12 ketjua, joissa toimii yhteensä noin 1.200 yrittäjää, joten otos oli varsin kattava franchisingsektorin yrittäjistä, joita kaiken kaikkiaan on arvioitu olevan noin 5.000. Musti ja Mirri -ketju voitti ensimmäisen kisan, toiseksi sijoittui VMP ja kolmanneksi paras yrittäjätyytyväisyys oli Kiinteistömaailma-ketjussa.

 

Tutkimus sai erinomaisen vastaanoton, joten siitä päätettiin tehdä jokavuotinen, jolloin voidaan myös seurata yleisen tyytyväisyystason kehitystä franchisingsektorilla. Tämän vuoden hanke käynnistyy 1.6. ja tällä hetkellä siihen haetaan osallistujia. Tutkimuksen kohderyhmänä on TOP50 Suomessa toimivat suurimmat franchisingketjut (yrittäjien lukumäärällä mitattuna).

 

Kilpailun tulokset julkistetaan Franchise News Dayssa 24.9. 

Alkuperäinen uutinen Franchise News


Franchise Business College 10.5.2019

Siirry sivun alkuun